| Suomen Paras Liikeidea 2007 - Hanhenmarssilla ravintoloihin |
| 22.08.2007 15:56 |
|
Virpi ja Antti Rantalaisen Hauhalan Hanhifarmi on 10 vuodessa kasvanut alansa ykköseksi sekä tuotantomäärissä mitaten että laatutuotteiden ja palvelun kehittäjänä. Samalla hanhifarmin asiakaspalvelua on kehitetty keittiömestareiden toiveiden pohjalta.
Hauhalan Hanhifarmi aloitti toimintansa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, kun maitotilan pitäminen oli käynyt kannattamattomaksi. Ensimmäisenä vuonna Hauhalan pelloilla käyskenteli noin 700 poikasta, ja sekä teurastus että paloittelu tapahtuivat tilan ulkopuolella. "Suurin osa asiakasravintoloista on nyt Helsingissä, mutta myös alueen juhlapalveluyrittäjät ja esimerkiksi Tertin kartano käyttävät tilan tuotteita."
Äskettäin maahan tuotiin taas yli 300 emohanhea, jotka tuottavat yli 4 500 munaa. Hautomakoneessa niistä sitten kehittyi kevään mittaan pieniä untuvikkoja, joista nopeasti kasvaa isoja lintuja Hauhalan laitumille tassuttelemaan. Ekologista ja eettistä ajattelua![]() Runsaat 300 emohanhea tuottaa yli 4 500 munaa. Hautomakoneessa niistä kehittyi kevään mittaan pieniä untuvikkoja, joista kasvaa nopeasti isoja lintuja Hauhalan laitumille tassuttelemaan. Hanhifarmilla on ymmärretty, miten keskeiseksi ostopäätöksiä ohjailevaksi tekijäksi tuotanto- ja jalostustoiminnan ekologia ja etiikka ovat nousemassa. Kun koko lintu käytetään tarkasti hyödyksi, jätemääräkin minimoituu. Yhteistyötä keittiömestareiden kanssa
Kokonaisen hanhen menekki on ollut tasaista joskin melko vähäistä; useimmiten sitä on tilattu loppusyksyn juhlapöytien komistukseksi. Suurin menekki on raaoilla, tuoreilla ja pakastetuilla rintafileillä. Pidemmälle jalostettu tuote on omalla kuusenkerkkämarinadilla maustettu ja mureutettu rintafilee. "Hanhifarmi myy myös ravintoloiden arvostamaa hanhenrasvaa sekä luita ja verta. "
Jatkuva henkilötason yhteys asiakasravintoloiden keittiömestareihin on ensiarvoista molemmille osapuolille. Ehkä asiakkailta juuri siksi ei ole kuulunut toivomuksia sähköisiin tilausjärjestelmiin siirtymisestä. Eettisempää hanhenmaksaa![]() Hanhien ruokintaan käytetään 130 000 kiloa omien peltojen ja naapuritilojen viljaa. Jatkoksi tarvitaan noin 20 000 kiloa kotimaista ostorehua. Hauhalan Hanhifarmin uusi tuote, eettisesti tuotettu vaalea, 200-400-grammainen hanhenmaksa on herättänyt runsaasti mielenkiintoa. Tumma, pieni kotimainen maksa ei ole soveltunut hanhenmaksan perinteisiin käyttötapoihin. Pakkoruokintaan perustuva ranskalainen tai unkarilainen tuote on jo pitkään herättänyt voimakkaita tunnekuohuja. Hauhalan vaalea maksa on rakenteeltaan hieman ranskalaista karkeampaa ja robustimpaa. Esimerkiksi kuumalla pannulla nopeasti paistettuina ohuet maksaviipaleet ovat silti hienovivahteinen hienostunut herkku. Nautinnon täydentää valinnainen hyytelö ja vaikkapa sauternes-tyyppinen jälkiruokaviini. Hauhalan Hanhifarmin palveluvahvuudet ravintoloille
Toukokoon 7. päivänä vietetyt Hauhalan Hanhifarmin 10-vuotisjuhlat olivat konkreettinen osoitus rohkeiden, innovatiivisten ratkaisujen mahdollisuuksista Suomessa. Hauhalan nauttimasta arvostuksesta kertovat myös Suomen Paras -kilpailussa 2004 saatu kunniakirja ja valtakunnallisen Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailun voitto. Ruokatuotannon etiikasta käytävä kansalaiskeskustelu voi hyvinkin nostaa Hauhalan hanhenmaksan menestystuotteeksi Suomessa ja ehkä myös vientiin.
Innovatiivisuutensa ja optimistisen yrittäjähenkensä ansiosta Hauhalan Hanhifarmista on myös kehittynyt yksi median suosikkituottajista Suomessa. Hauhalan Hanhifarmi |


