• Viisi Tähteä -Arkisto
Kylpylähotelli Eden saa 300 000 euron korvaukset Nokian kaupungilta
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
02.01.2009 09:28

Nokian kaupunginhallitus on myöntänyt hieman yli 300 000 euron korvaukset Restel Oy:n omistamalle Kylpylähotelli Edenille kaupungissa vuosi sitten sattuneesta vesikriisistä. Restel haki yhteensä 1,1 miljoonaa euroa kriisin liiketoiminnalle aiheuttamista vahingoista.

 

Nokian hallintojohtajan Pauliina Mäenpään mukaan tapauksen korvaukset laskettiin sillä perusteella, että kylpylähotelli toimii puhtaana säilyneellä alueella. Kylpylän vedessä ei ollut missään vaiheessa laatuvirheitä.

”Niille puhtaana säilyneellä alueella toimiville yrityksille, joiden liiketoiminnassa käytetään vettä, korvataan ne vahingot ja vahingontorjuntakustannukset, jotka ovat aiheutuneet liiketoiminnan häiriön vuoksi joulukuun 2007 loppuun mennessä”, Mäenpää sanoo Nokian Uutiset –lehden verkkosivuilla

Restel Oy:n
hallintojohtaja Kari Lalu kertoo puolestaan, että 300 000 euroa kattaa juuri joulukuun tappiot, mutta muutoin se ei hänen mukaansa vastaa millään tavoin vesikriisistä aiheutuneita tappioita.

”Tilanne normalisoitui vasta heinäkuun lopussa. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa asiakkaita ei käynyt muualta kuin Nokialta”, hän laskee.

Kylpylä suljettiin viranomaisten vaatimuksesta joulukuussa yhdeksi päiväksi. Lalu uskoo, että kylpylän sulkemisella oli omat vaikutuksensa myös siihen, että ihmiset eivät uskaltautuneet pitkään aikaan tulla kylpylään.

Kylpylähotelli Edenin vuotuinen myynti on noin 20–25 miljoonaa euroa. Runsaan miljoonan korvausvaatimus perustui lähes kokonaan myyntitappioihin. Lalu ei pidä poissuljettuna, että Restel hakisi korvauksia oikeusteitse.

 

Maatilatori