• Viisi Tähteä -Arkisto
Ideapark Kiiminkin rakennustyöt alkavat toukokuussa
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
21.01.2009 12:10

Toukokuussa käynnistyy Suomen tämän ja ensi vuoden suurimpiin kuuluva rakennushanke, Ideapark Kiiminki, jonne tulee noin 200 liikettä sekä ravintoloita ja kahviloita. Vapaa-aikaa Ideaparkissa voi viettää kulttuurin parissa, sillä alue tarjoaa puitteet konserteille ja yleisötapahtumille.

 

Ideapark-konseptin kehittäjä on Masku Kiinteistöt Oy, joka on toteuttanut mm. Ideapark Lempäälän. Hankkeen projektijohtajana toimii Destia Oy. Destia tuo hankkeeseen mukaan infrarakentamisen ja projektijohtamisen osaamisen.

Ideapark-liikekaupungille on varattu yli 30 hehtaarin maa-alue Valtatie 20:n varressa, Kiimingin Yrityspuistosta, joka sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä Oulun keskustasta.

”Kiimingin Yrityspuiston alueen asemakaava mahdollistaa tällä hetkellä noin 110.000 neliömetrin rakentamisen, josta kauppa- ja liikerakentamista on noin 80.000 neliömetriä. Kaavamuutos on vireillä, jotta hankkeen vaatima kerrosala voidaan rakentaa ekologisemmin yhden katon alle. Kaavamuutos saadaan päätökseen kevään aikana. Kunta on varautunut myös alueen laajentamiseen”, kertoo kunnanjohtaja Leila Pekkanen.

Rakenteellisesti ympäristöystävällisempi

Tuhatkunta henkilöä työllistävän rakentamisen aloitus osuu hyvään aikaan, sillä taantuma on muutoin vähentämässä rakennusalan työllisyyttä.

Työllistämisen lisäksi Ideaparkin rakentamisessa kannetaan vastuuta myös ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä. Finnforest Kertopuuhun perustuva rakenneratkaisu on tutkitusti ympäristöystävällinen. Sillä on muihin rakennejärjestelmiin verrattuna selkeästi pienempi hiilijalanjälki ja luonnon omana raaka-aineena puu on täysin uusiutuva rakennusmateriaali.
Finnforest-ratkaisut liikekaupunkiin toimittaa Metsäliiton Puuteollisuus.

Ostovoiman odotetaan tulevina vuosina kasvavan maan suurimpiin kasvukeskuksiin kuuluvalla Oulun seudulla. Alueen väestömäärän ennustetaan olevan vuonna 2020 noin 250 000 asukasta. Alueen läpi kulkee myös runsaasti liikennettä; Lapin matkailijoiden käytössä olevaa Valtatie 20:tä kulkee noin miljoona autoa vuodessa, ja määrän uskotaan edelleen kasvavan.

 

Maatilatori