| Taloudellinen taantuma lisännyt anniskelulupien peruutuksia |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen |
| 14.07.2009 11:51 |
|
Etelä-Suomen lääninhallitus on joutunut peruttamaan yli 20 anniskelulupaa tänä vuonna. Suurin osa lupien peruutuksista johtuu yrittäjien taloudellisista vaikeuksista. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lupia on peruttu alkuvuonna 12 eli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Koko maaassa jo 46 ravintolaa on menettänyt anniskelulupansa pysyvästi heinäkuun puoliväliin mennessä. Taloudellinen taantuma ja jatkuvasti kiristyvä alkoholiverotus iskevät juomaravintoloiden kannattavuuteen. Lääninhallitukset ovat joutuneet aiempaa useammin käyttämään viimeistä keinoa eli peruuttamaan ravintolan anniskeluluvan yrityksen ajauduttua taloudelliseen ahdinkoon. ”Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla suuriin maksuvaikeuksiin on joutunut yhä useampi yrittäjä. Kyllä tilastot osoittavat, että kasvua ainakin viime vuoteen verrattuna on tapahtunut reilusti”, myöntää ylitarkastaja Irja Haljoki Etelä-Suomen lääninhallituksesta. Luvat lähteävät aiempaa herkemmin Yle Uutiset kertoo, että koko maassa jo 46 ravintolaa on menettänyt anniskeluilupansa. Koko viime vuoden aikana pysyviä lupien peruutuksia tehtiin 55 ja vuonna 2007 vain 54. Tiedot ilmenevät sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran rekisteristä. Juomaravintolat vaikeuksissa |
Lue lisää tästä aihepiiristä
- Mihin menet horeca?
- Kauppalehti: Ravintoloille koittaa kylmä talvi
- Helsingin Hotelli Palace lopettaa toimintansa
- Taloudellinen taantuma lisännyt anniskelulupien peruutuksia
- Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia toukokuussa
- Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto kasvoi ja kannattavuus laski vuonna 2008
- Hotelzon osti Suomen suurimman kongressijärjestäjän
- Ruotsinpyhtäälle tulossa suuri urheilu- ja matkailukeskus
- Loviisaan tulee 500-paikkainen viihderavintola
- Uusittu Imatran Valtionhotelli avattu
- Luksushotellin rakentaminen Maarianhaminaan vahvistui
- Veikko Halonen ryhtyy vetämään Valamon luostarin liiketoimintoja
- Suuri hotellilaiva paikkaa Porin kesän majoitusvajetta
- Altia aloittaa yt-menettelyn osana toiminnan tehostamista
- Naantalin Kylpylän uusi viikko-osakekohde Holiday Clubille
- S-ryhmä valtaa Helsingin Itäkeskuksen
- Mikael Aro Carlsbergilta VR:n pääjohtajaksi
- Holiday Club Resorts huoneistohotellin Leville
- Hotellit ja ravintolat potevat jatkuvaa työvoimapulaa
- St1 ja Best Western jakavat yhdessä asiakasbonuksia
- Fazer Amica Suomen tunnetuin ruokapalveluyritys
- Hietalahden Kauppahalliin tulee kansainvälinen ravintola
- Helsingin kaupunginhallitus otti aikalisän hotellikiistassa
- Helsingin kaupunginhallitus kaatamassa Katajanokan hotellihankkeen
- Lapland Hotels ojentaa kätensä työttömille ja lomautetuille
- Royal Ravintolat rakennuttaa hotellin ja kaksi ravintolaa Helsinkiin
- Perinteinen Oululaisen Kulma uhkaa lopettaa Lahdessa
- Restel avaa uusia ja uusittuja hotellikokonaisuuksia
- Lappeenrannan Huhtiniemen kylpylähanke etene
- Omenahotellit tähtää ulkomaille
- Uudet lentoreitit tuovat lisää venäläismatkailijoita
- Hetan Hiihtomaa tuo lisää vetovoimaa Enontekiölle
- Pernod Ricard Finland ja V&S Finland yhdistyvät 1.2.2009
- Servaali vahvisti Baltian yksikköjä kansainvälisten toimintojen johtajalla
- Fazerin ravintolamaailma F8 aukeaa Helsingin Stockmannille huhtikuussa
- Scandic avaa uuden hotellin Vierumäelle
- Ideapark Kiiminkin rakennustyöt alkavat toukokuussa
