Helsingin Hotelli Palace lopettaa toimintansa
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
15.07.2009 10:57

Helsingin Etelärannassa sijaitseva hotelli Palace lopettaa sulkee ovensa loka–marraskuun vaihteessa syksyllä. Helsingin Sanomien mukaan vuoden 1952 olympialaisten alla Eteläranta 10:ssä avatun hotellin toiminta loppuu, koska kiinteistönomistaja haluaa tehdä tiloihin toimistoja.

"Ei meillä ole ollut mitään painetta lähteä siitä pois. Tämä on puhtaasti kiinteistönomistajan tarve", Palace Kämp Hotellit Oy:n toimitusjohtaja Tomi Peitsalo perustelee HS.fi-verkkosivuilla.

Hotelli on pieni, sillä siinä on vain 39 huonetta. Peitsalon mukaan hotellin taloudellinen merkitys ei ole ollut "hirvittävän suuri".

"Mutta ei se meille mikään riippakaan ole ollut. Olisimme voineet hyvin jatkaakin siinä", Peitsalo sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallintojohtaja Markku Järvenpää kiistää, että hotellin sulkeminen johtuisi kiinteistönomistajasta. EK on rakennuksen omistavan kiinteistöyhtiön osakas.

"Se on kyllä ihan Palacen oma ratkaisu, ei heitä ole mihinkään häädetty siitä", Järvenpää sanoo.

Järvenpään mukaan taloa kyllä pyritään kehittämään EK:n jäsenliittojen toimistojen käyttöön. Mitä hotellilta vapautuviin tiloihin tulee, ei ole hänen mukaansa vielä päätetty.

Palace Kämp -ketjun hallussa pysyy yhä yläkerran Gourmet-ravintola ja siihen liittyvät kokous- ja juhlapalvelut. Ne jatkavat toimintaansa kuten ennenkin. Hotellin henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä.

 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä