| Suomi hamstraa olutta ja viinaa ulkomailta |
| Viisi Tähteä |
| 26.01.2010 |
|
Suomalaiset toivat viime vuonna alkoholijuomia 7,9 miljoonaa litraa eli arviolta 15 prosenttia alkoholin kokonaiskulutuksesta. Yli puolet tuonnista oli väkeviä juomia. TNS Gallupin viikoittain keräämien haastattelujen perusteella matkustajien maahantuoman oluen määrä lisääntyi 27 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2009. Vastaava long drink -juomien lisäys oli 52 prosenttia, välituotteiden 15 prosenttia, siiderien 19 prosenttia ja viinien 10 prosenttia. Väkevien alkoholijuomien matkustajatuonti väheni 2 prosenttia. Alkoholijuomien litramääräisen tuonnin lisäys oli edellisvuoteen verrattuna 21 prosenttia. Valtaosa laivoilta tai Virosta Valtaosa maahan tuoduista alkoholijuomista ostetaan yhä joko laivoilta tai Virosta. Viineistä tulee Virosta tai laivoilta 69 prosenttia. Väkevien vastaava osuus on 73 prosenttia ja oluen 81 prosenttia.
Matkustajatuonnin osuus on noin 75 prosenttia alkoholin tilastoimattomasta kulutuksesta. Puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna matkustajatuonti oli vuonna 2009 noin 8 prosenttia suurempi kuin vuonna 2008. Alkoholin matkustajatuonti on kasvanut vuosina 2008 ja 2009 toteutettujen kolmen alkoholijuomaveron korotuksen seurauksena. Alkoholijuomien matkustajatuonti on noin 15 prosenttia alle ennätysvuoden 2005. TNS Gallupin vuosittain keräämien tietojen mukaan alkoholijuomien laillinen ja laiton kotivalmistus sekä salakuljetus ovat vähentyneet vuoden 2004 jälkeen ja niiden määrä on noin prosentin alkoholin kokonaiskulutuksen tasosta. Matkustajatuontia koskevan tutkimuksen teettivät Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto VALVIRA, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Valtiovarainministeriö, Alko Oy, Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistys, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry sekä Tupakkateollisuusliitto r.y. Tiedot kerätään viikoittain haastattelemalla puhelimitse 500 henkilöä.
Kommentit (0)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!
Powered by !JoomlaComment 4.0 beta1
!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved." |
Uusimmat keskustelut
Keskustelu
- Mihin menet horeca?
- Kauppalehti: Ravintoloille koittaa kylmä talvi
- Helsingin Hotelli Palace lopettaa toimintansa
- Taloudellinen taantuma lisännyt anniskelulupien peruutuksia
- Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia toukokuussa
- Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto kasvoi ja kannattavuus laski vuonna 2008
- Hotelzon osti Suomen suurimman kongressijärjestäjän
- Ruotsinpyhtäälle tulossa suuri urheilu- ja matkailukeskus
- Loviisaan tulee 500-paikkainen viihderavintola
- Uusittu Imatran Valtionhotelli avattu
- Luksushotellin rakentaminen Maarianhaminaan vahvistui
- Veikko Halonen ryhtyy vetämään Valamon luostarin liiketoimintoja
- Suuri hotellilaiva paikkaa Porin kesän majoitusvajetta
- Altia aloittaa yt-menettelyn osana toiminnan tehostamista
- Naantalin Kylpylän uusi viikko-osakekohde Holiday Clubille
- S-ryhmä valtaa Helsingin Itäkeskuksen
- Mikael Aro Carlsbergilta VR:n pääjohtajaksi
- Holiday Club Resorts huoneistohotellin Leville
- Hotellit ja ravintolat potevat jatkuvaa työvoimapulaa
- St1 ja Best Western jakavat yhdessä asiakasbonuksia
- Fazer Amica Suomen tunnetuin ruokapalveluyritys
- Hietalahden Kauppahalliin tulee kansainvälinen ravintola
- Helsingin kaupunginhallitus otti aikalisän hotellikiistassa
- Helsingin kaupunginhallitus kaatamassa Katajanokan hotellihankkeen
- Lapland Hotels ojentaa kätensä työttömille ja lomautetuille
- Royal Ravintolat rakennuttaa hotellin ja kaksi ravintolaa Helsinkiin
- Perinteinen Oululaisen Kulma uhkaa lopettaa Lahdessa
- Restel avaa uusia ja uusittuja hotellikokonaisuuksia
- Lappeenrannan Huhtiniemen kylpylähanke etene
- Omenahotellit tähtää ulkomaille
- Uudet lentoreitit tuovat lisää venäläismatkailijoita
- Hetan Hiihtomaa tuo lisää vetovoimaa Enontekiölle
- Pernod Ricard Finland ja V&S Finland yhdistyvät 1.2.2009
- Servaali vahvisti Baltian yksikköjä kansainvälisten toimintojen johtajalla
- Fazerin ravintolamaailma F8 aukeaa Helsingin Stockmannille huhtikuussa
- Scandic avaa uuden hotellin Vierumäelle
- Ideapark Kiiminkin rakennustyöt alkavat toukokuussa
Alkoholijuomien matkustajatuonti on hurjassa kasvussa. Oluen turistituonti kasvoi viime vuonna reilulla neljänneksellä ja long drink -juomien jopa yli 50 prosentilla vuoteen 2008 verrattuna.
Kaikesta matkustajien tuomasta alkoholista 54 prosenttia tulee väkevinä alkoholijuomina.
Sadonkorjuu – Olutfestivaali tarjoaa enn...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
Teerenpeli avaa mallasviskille pyhitetyn...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
Olutmestari 2011 -kisan 10 finalistia va...
Eikö ravintolamaailmassa tapahdu mitään uutta. Koko hyvänä pidetystä viisi tä...
2010 - 38. Wanha Laamanni, Porvoo
Söin 16.5.2010 Porvariston menun Wanhassa Laamannissa, oli niin hyvä, ettei j...
Black Velvet Design Cocktail (kilpailuku...
Jameson 3cl lickor 43 1cl 1,5cl gordial lime Granaatti-omena karpalomehu ...