Asiakkaat suoraan väestötietojärjestelmästä
17.09.2007 15:56

Oulun Torikadulle heinäkuun alussa avattu ravintola Gloria ei jäänyt odottelemaan, löytääkö oikea kohderyhmä paikan. Potentiaaliset asiakkaat poimittiin Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä ja heille lähettiin tutustumiskutsut tarjouskuponkeineen.

 

Ravintolapäällikkö Esa Mäkinen sanoo Glorian tavoittelevan asiakkaikseen nimenomaan aikuisia ihmisiä, sellaisia, jotka osaavat käyttäytyä.

 

Suoramarkkinointipalveluja tuottavan Kauppalehti 121:n välityksellä Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä poimittuja 25–45-vuotiaita kaupunkilaisnaisia lähestyttiin kutsukirjeillä.

"Siihen on hyvä syy. Miehet ovat niin tyhmiä, että he menevät sinne, missä naiset ovat, joten heitä ei tarvitse erikseen houkutella", Mäkinen naurahtaa.

 

Suoramarkkinointia kokeiltiin jo Gloria-ketjun edellisessä ravintolassa Joensuussa, ja kokemukset olivat positiivisia. Oulussa tavoitteena oli, että lähetetyistä 6500 kutsusta kymmenisen prosenttia olisi tuonut asiakkaita. Sen verran varattiin tarjouskuohuviiniäkin.

 

"Kuponkeja palautui kuukauden aikana noin 550. Olisin odottanut hieman enemmän", Mäkinen kertoo.

"Mutta sikäli kampanja onnistui hyvin, että siitä on puhuttu paljon. Puskaradio on toiminut myös kahvipöytäkeskustelujen kautta."

 

Oulun, Joensuun ja Kuopion Glorioiden ravintoloitsijat ovat Juha Seipäjärvi ja Kari Uimonen. Aikanaan Giggling Marlin -ravintolaketjunsa Sedu Koskiselle myynyt kaksikko omistaa myös Porvoon Glory Daysin ja Turun Old Bankin.