|
Vaihtuvan sisällön näytöt rantautuvat nyt pienempiinkin ravintolayksiköihin. Järjestelmä koostuu suurista näyttötauluista ja esimerkiksi tiskille asennettavista pienistä näyttöpaneeleista.
Turussa toimiva nuori teknologiayritys First Technology Oy kehittää ja markkinoi digitaalisia First View -opastusjärjestelmiä. Aktiivisin se on ollut hotellien ja julkistilojen parissa, sillä niissä on tarve välittää helposti päivitettävää, ajantasaista informaatiota usein sokkeloisissa tiloissa seikkailevalle ventovieraalle. Yhtiö pyrkii nyt laajentumaan myös kauppoihin ja ravintoloihin.
First View-Restaurant mahdollistaa tehokkaan keinon asiakkaiden huomion vangitsemiseksi ostopäätöshetkellä. Se koostuu suurista taulutelevisioista ja esimerkiksi tiskille asennettavista pienemmistä näyttöpaneeleista. Nämä on puolestaan kytketty mediasoittimeen, joka ohjaa esityksiä.
Esitettävä materiaali voi muodostua staattisista kuvista, diaesityksistä tai videoista, ja esitystietojen päivittäminen ja useiden rinnakkaisten esitysten muistissa pitäminen on luonnollisesti mahdollista. Siten ravintola voi esittää haluamaansa kellonaikaan, (aamiainen, lounas, illallinen, yökerho), viikonpäivään tai teema-aikaan rapu- ja teemaviikoista äitienpäivään erilaisia esityksiä näytöillä kuten hinnastoja, ruokalistoja ja drinkki- tai tapahtumamainoksia. Yrityksen uusin mediasoitinmalli mahdollistaa myös digitv-lähetyksien ajon näyttöihin.
{mosimage}
Päivitykset netin yli
First Technologyllä on tarjolla lukuisia erikokoisia näyttöjä erilaisten ympäristöjen vaatimuksiin – mukaanlukien ruostumattomasta teräksestä valmistettuja iskunkestäviä malleja.
”Yleensä vastaavien järjestelmien kynnyshinnat ovat melko korkealla, mutta meidän mallissamme liikkeelle pääsee jo alle tuhannella eurolla, jos asiakas hankkii näytön itse”, Petri Anttila First Technologystä kertoo. Myös asennus on Anttilan mukaan vaivaton, eikä asiakkailla ole ylläpidettävää palvelinjärjestelmää.
”Asiakas voi omilla tunnuksilla netin yli päivittää vaikka sadan toimipisteen näyttöjen sisällön. Ketjuohjauksen kannalta on helppoa, kun uusia valotauluja ei tarvitse kuskata ympäri maata ja vielä vahtia, ovatko ne jo asennettu”, Anttila jatkaa.
”Ei pidä unohtaa ajankäyttökysymystäkään – valotaulujen vaihdon aikana myynti ja henkilökunta seisovat, joten järjestelmä maksaa itsensä nopeasti takaisin”, Anttila vakuuttaa.
Pilotti Sokoksen uudessa Fiesta!-ravintolassa
Ravintoloissa sillä onkin yksi toiminnassa oleva pilotti – Porissa Sokoksen tavaratalon yhteydessä toimiva Fiesta!-ravintola. Food court -tyyppisessä ravintolamaailmassa toimiva, räätälöitävää fast foodia myyvä ja lokakuun alussa avattu Fiesta! on ottanut käyttöön FT:n ohjelmoitavat näytöt. Yleensä tämän tyyppisissä ravintolakonsepteissa käytetään staattisia valotauluja, joista asiakas näkee tiskillä tuotevaihtoehdot ja hinnat jo jonotusvaiheessa.
Amarillo-ketjun ja uusien yksiköiden ketjupäällikkö Mikko Hautasaari kertoo, että tavoitteet First View:n osalta olivat selkeät: ”Halusimme kirkkaat, huomiota herättävät taustat, jotka tuovat tuotteet esille. Helppo päivitettävyys on konseptille helppoa, koska esimerkiksi S-etukortin muuttunut ulkonäkö oli nopea vaihtaa näyttöihin.”
Porin Fiestassa käytössä on viisi näyttöä, joista neljä näyttää on staattista hinta- ja tuoteinformaatiota. Yhden näytön tehtävä on näyttää isompaa, vaihtuvaa kuvaa ja tietoa tuotteista.
Entäs pilottivaiheen jälkeen, koska Fiesta! levittäytyy muualle? ”Olemme saaneet asiakkailta hyvää palautetta, kohderyhmässämme meidät on huomattu hyvin ja olemme toimiva vaihtoehto food courtissa Rosso Expressin ja Hesburgerin kainalossa. Olemme ajatelleet odottaa tuloksia vuoden vaihteeseen ennen jatkopäätöksiä”, Hautasaari toteaa.
Verkossa: Fiesta!-ravintolat ja First view
First Technology Oy
Linnankatu 64
20100 Turku, Finland
Petri Anttila 040-543 1621 |