Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla yhdistettiin elokuva ja ruoka omaksi ohjelmateemakseen Kulinarisches Kino. Ruokanautinnoista vastasi viisi berliiniläistä Michelin-tähditettyä kokkia.

Elokuva ja ruoka ovat erinomainen yhdistelmä: molemmat ovat parhaimmillaan enemmän kuin ajanvietettä, suorastaan taidetta; huonoimmillaan taas aikamoista scheissea, sanoisi saksalainen.

Yhteistä riittää: niiden varaan rakentuu myös maailman yleisin treffikaava. Elokuvassa on kuvattu ruokaa, ja ne ovat inspiroineet reseptejä ja kokonaisia ruokakirjoja.

Toisaalta elokuva ja ruoka ovat kestämätön yhdistelmä: Tästä voi hankkia kokemusta käymällä multiplex-elokuvateatterissa ja menettämällä hermonsa vieruskavereiden syödessä 105 minuutin aikana keskikokoisen kioskillisen verran roskaruokaa, joka rouskuu ja rapisee äänekkäästi. Lisäksi aika moni on onnistunut tv-elokuvan mainostauolla hätäillessään paistamaan pihvinsä yli tai bechamel-kastikkeen liedelle.

Muitakin vaaroja on: Jääkaappivisiitillä menettää useimmiten sen tärkeimmän juonenkäänteen. Amerikkalainen elintarvikekapitalisti ei siis aivan turhaan aikanaan keksinyt 1950-luvulla tuotetta nimeltä tv-dinner.

Elokuva ja ruoka taistelevat samalla rintamalla

Edellä mainittuihin yhtymäkohtiin vedoten - tai todennäköisemmin vain saadakseen tekosyyn nauttia Saksan parhaiden kokkien herkuista - helmikuussa päättyneillä 57. Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla, Berlin Film Festivalilla, oli päätetty yhdistää elokuva ja ruoka omaksi ohjelmateemakseen. Kulinarisches Kino.

"Hyvän ja terveellisen ruoan eteen taisteleminen on yhtä tärkeää kuin taisteleminen riippumattoman ja monipuolisen elokuvamaailman puolesta. Kyse on pienten ja keskisuurten yritysten eloonjäämiskamppailusta. Kulttuuri ja agrikulttuuri eli maanviljelys ovat saman kolikon kaksi puolta", Berlinalen johtaja ja slow food -harrastaja Dieter Kosslick totesi tapahtuman avajaisissa.

Ruokaa tulossa valkokankaille ja kotiteattereihin

Ohjelmasarja sekä erikoistapahtuma Eat, drink see movies- Celebrating Culinary esittelivät European Film Marketin uutena sijaintipaikkana tunnetussa Martin-Gropius-Baussa kulinaarisia elokuvia, berliiniläisiä keittiömestareita sekä ruoka-alan vaikuttajia.

Esitellyissä elokuvissa oli mukana hieman summittaisesti valittuja klassikoita sekä kuusi mielenkiintoista maailman ensi-iltaa, jotka jokaisen ruoka-ammattilaisen on syytä katsastaa, kun ne saapuvat valkokankaille tai televisioruutuun koti-Suomessa. Toivoa vain sopii, että suomalaiset ostajat ovat olleet hereillä Berliinissä, elokuvien aiheet ainakin ovat ajankohtaisia.

Doris Dörrien dokumenttielokuva How to cook your life tutustutti zen-kokki Edward Brownin ihmeelliseen maailmaan. Les Blankin ja Gina Leibrechtin All in this tea kuvaa teekauppaa Kiinassa. Asteen tylympi on Marc and Nick Francisin kahvin taloutta ja maailmankauppaa kuvaava Black Gold.

José Luis López-Linaresin seurantadokumentti The Chicken, the fish & the king crab tutustuttaa Espanjan vuoden 2006 kokki Jesús Almagron valmistautumista Bocuse D'Or -kokkikilpailuun. Sarjan varsinainen helmi oli The real dirt on farmer John, yksittäisen amerikkalaisen viljelijän kohtalon ja elämänkaaren kuvaus korporaatioviljelyksen ikeessä, joka kasvaa vakuuttavaksi kannanotoksi slow food -arvojen puolesta.

Sentään ainakin yksi sarjan elokuvista saapunee myös vaihtoehtoteattereiden ohjelmistoon tai ainakin DVD-levitykseen: pitkänlinjan riippumaton amerikkalaisohjaaja Richard Linklater on työstänyt dokumenttia ja fiktiota sekoittavaksi elokuvaksi Eric Schollsserin loistavan tutkivaa journalismia edustavan kirjan Fast food nation (Pikaruokakansa).

Berliiniläisten tähtikokkien illat

Varsinaiset pidot teemaruokineen, vieraineen ja paneelikeskusteluineen pidettiin jokaisena iltana elokuvien jälkeen illan keittiömestarin isännöimänä ulos pystytetyssä 1920-luvun tivolitunnelmaa onnistuneesti tavoitelleessa Gropius Mirror -ravintolassa. Oman illan olivat saaneet isännöitäväkseen viisi berliiniläiskeittiömestaria - kaikki Michelin tähti-kokkeja: Bobby Bräeur (Die Quadriga im Brandenburger Hof) , Michael Hoffmann (Margaux), Thomas Kammeier (Hugos), Kolja Kleeberg (VAU) sekä Tim Raue (Restaurant 44).

Teemailtojen vieraista mielenkiintoisimpiin kuului vuonna 1986 Italian Barolossa protestiksi perustetun ja nyt 80 000 jäsentä (sekä oman yliopiston) maailmanlaajuisesti omaavan slow food -liikkeen perustaja Carlo Petrini. Karismaattisena puhujaksi tiedetty ja "ruokamaailman Don Juaniksi" kutsuttu Petrini, 58, sai jopa charmikkaasti varautuneesta keski-ikäisestä berliiniläisporvaristosta muodostuneen yleisön innostumaan puhuessaan Real dirt on farmer John -elokuvan jälkeen aiheesta "Hyvää, terveellistä ja reilua".

Tapahtuman järjestelyissä mukana olleen slow food Saksan perustaja ja palkittu ravintoloitsija Otto Geisel oli tyytyväinen avaukseen ja toivoi jatkoa nimenomaan "pienten" elokuvien parissa.
"Isot pärjäävät ilman meitä. Sama pätee elintarviketeollisuuteen."

Berliinin slow food -toimintaa pienellä osastolla esitellyt mies totesi tapahtuman olevan herätys, jota alenevista ravintolahinnoista ja ostovoimaan suhteutettuna Euroopan edullisimmasta ruoasta nauttivat berliiniläiset kaipaavat.

"Liian monelle tärkeintä on maun sijaan hinta. Aivan liian harva pohtii halvan hinnan sivuvaikutuksia", Otto Giesel muistuttaa.

Kansainvälinen slow food -sivusto: www.slowfood.com
Richard Linklaterin elokuva Fast food nation: www.foxsearchlight.com/fastfoodnation

Juttussa mainittuja Berliinin Michelin-ravintoloita
www.brandenburger-hof.com,
www.margaux-berlin.de,
www.hugos-restaurant.de,
www.vau-berlin.de,
www.german.berlin.swissotel.com