Tampere kotimaan paras matkailukaupunki
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
03.04.2009 12:08

Suomalaisten mielestä Tampere on paras kotimainen matkailukaupunki. Arviointiperusteena Taloustutkimuksen tekemässä kyselyssä oli kaupunkien kokonaisvaikutelma. Vertailussa hopea- ja pronssisijoille ylsivät Naantali ja Turku. Helsinki oli 4:s ja Porvoo 5:s. Asiasta uutisoi Aamulehti.

 

Taloustutkimuksen joka toinen vuosi tekemässä tutkimuksessa oli mukana 32 kaupunkia. Matkailijat arvostavat Tampereella erityisesti majoitus- ja ravintolapalveluita, nähtävyyksiä ja tapahtumien riittävyyttä. Myös kaupungin saavutettavuus julkisilla kulkuneuvoilla arvioitiin hyväksi.

”Me matkailuihmiset olemme ykkössijasta hyvin ylpeitä. Tulos tuo myös paineita pitää yllä tätä tasoa”, matkailuyhtiö Go Tampereen toimitusjohtaja Kari Saikkonen sanoo Aamulehden verkkosivuilla.

Saikkosen mielstä Tampereen ehdottomia matkailuvaltteja ovat sijainti ja yhteydet sekä matkailun monipuolisuus ja ympärivuotisuus. Tammi-helmikuussa tehtyyn tutkimukseen tuli 4 000 vastausta 15–79-vuotiailta suomalaisilta.