Hans Välimäki: Citykani on todellista lähiruokaa
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
08.04.2009 13:41

Chez Dominiquen keittiömestari Hans Välimäki kehuu Helsingin keskustasta pyydetyn villikanin lihaa maukkaaksi. Välimäen mielestä citykani on aitoa lähiruokaa, jossa on häivähdys riistan makua. Kauppalehden haastattelema Välimäki tarjoaisi citykania pataruokana.

 

Kauppalehti ja Michelin-kokki Hans Välimäki yllättävät keskiviikon lehdessä citykanireseptillä. Joku voisi ajatella, että kyseessä on huima aprillipila, mutta Välimäki ja Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Marko Pesu popsivat lehdessä Välimäen laittamaa helsinkiläistä villikanipataa. Välimäen mielestä, että ruokaa citykaneista -ajatus on seksikäs.

”Se juoksee kaupungilla, mutta so? Kuka ylipäätään tietää, mistä esimerkiksi kalat tulevat. Siellä niitä kassikaloja kasvatetaan ydinvoimaloitten lauhdevesissä”, Välimäki huomauttaa.Helsinkiläisiä lähes Tasmanian tuholaisten tavoin piinaavat villikanit ovat Välimäen mukaan aitoa lähiruokaa.

”Maku oli kohdallaan. Liha yllätti positiivisesti – tämä todellakin on lähiruokaa”, hän perustelee.

Tuoretta ja turvallista lihaa

Kanit lisääntyvät Helsingissä estottomasti. Kaupungin kanikanta lasketaan jo tuhansissa. Vaikka kanit syövät lähes kaikkea mikä maassa kasvaa, Marko Pesu vakuuttaa, että niiden liha on aivan puhdasta.

”Kanit ovat nuoria, vain noin vuoden ikäisiä, eikä niiden lihaksistoon ehdi kertyä myrkkyjä”, Pesu muistuttaa.

Hans Välimäki toivoo, että Suomessa olisi kanin lihaa tarjolla Keski-Euroopan tapaan. Suomesta kania ei saa kuin kauppahallien erikoiskaupoista.

”Kyse on saatavuudesta, koska kania ei tällä paljoa syödä. Jos kania alettaisiin tarhata, ottaisimme sen valikoimiimme – onhan kani yksi gastronomian perusosista”, kahden Michelin-tähden mestarikokki kertoo.