|
Viisi Tähteä
|
|
28.01.2010 |
|
Makukoulu ja makutunnit innostavat alakouluja käyttämään uudella ja raikkaalla tavalla ruoka-aineita pedagogisina välineinä. Sapere-menetelmä soveltuu varhaiskasvatuksen ja koulun jokapäiväiseen arkeen. Lapselle ruoka on perusoikeus, jonka laatuun halutaan nyt panostaa yhteistoimin.
Maa- ja metsätalousministeriön Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre tukee aistien aktivoimiseen ja kokemukselliseen oppimiseen perustuvaa Sapere-menetelmää ja makukoulua. Sre:n mukaan Makukoulu-konseptin levittäminen ympäri Suomea on lähtenyt hyvin käyntiin. Jo noin 500 varhaiskasvatuksen parissa ja kouluissa työskentelevää on saanut Sapere-koulutusta, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Makukerhotoimintaa aloittavat muun muassa Kuopio, Hankasalmi ja Kirkkonummi.
Ruotsinkielinen Marthaförbundetin makukouluhanke SMACK - Med smak för livet: Operation Skolmat on laajentunut uusiin kouluihin tarjoten Sapere-koulutusta niin oppilaille, huoltajille kuin ruokaloiden henkilökunnalle. Makukouluajattelu on levinnyt myös kuntiin, jotka eivät ole mukana tämän vuoden Sre:n hankkeissa. Esimerkiksi Lappeenrannassa Sapere-menetelmä kirjataan varhaiskasvatuksen kuntasuunnitelmaan. Sre:n makukouluhankkeisiin voi tutustua Suomen laajimmassa opetusalan koulutustapahtumassa, Educassa, Helsingin messukeskuksessa 29.–30.1. Makukoulu-hankkeiden messuosaston aistiradalla pääsee tekemään makutestejä, tunnistamaan tuoksuja ja kokeilemaan mitä voi saada selville pelkän tuntoaistin avulla. Osastolla on esillä myös alan kirjallisuutta sekä lapsille sopivia uusia työvälineitä.
|
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2009 -tulok...
Miten toi äänestysprosessi toimii? Onko samalla tavalla kun maailman 50 paras...
Kolmelle Sokos-hotellille Joutsenmerkki
Onhan se kiva lukea tälläistä imagon kohotus uutista HOK puoleltakin, mutta m...
Tamperelaistukkuri hakee turskalle korva...
Tässä nyt menee edellisella postaajalla vähän puurot ja vellit sekaisin. Valt...
Tamperelaistukkuri hakee turskalle korva...
Taas mennään ja kuluttajaa viedään kuin sikaa! MITÄ ihmeen itua on tuoda jot...
Vuoden Kokki 2010 finalistit valittu
GL Finaalistit.. Etenkin Eric ja Toni.. kova suoritus.