Urapolku - Katja Häkkänen (27), kokki, Palace Kämp
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Satu Hirvelä   
01.10.2007 12:54

Mitä opiskelet ja missä?

”Opiskelen oppisopimuskoulutuksella keittiömestariksi. Koulutuksen järjestää Haaga-Perho täydennyskoulutus Helsingissä. Aloitin opinnot viime vuoden elokuussa.”

”Aion suorittaa opinnot minimiajassa eli 1,5 vuodessa ja valmistua ensi vuoden tammikuussa.
Koulutussuunnitelman mukaan opinnot kestäisivät kaksi vuotta, mutta niiden loppuun suorittaminen riippuu omasta aktiivisuudesta sekä siitä, miten kursseja saadaan järjestettyä. Kurssien opettajat tulevat ympäri Suomea.”

Katja Häkkänen

"Työnantajani pitää positiivisena sitä, että joku haluaa kehittää itseään ja hankkia esimieskoulutusta", Katja Häkkänen sanoo.
Kuva: Liisa Valonen

”Pohjakoulutukseltani olen ravintolakokki. Olen myös suorittanut leipuri-kondiittorin tutkinnon. Opiskeluaikoina myös salipuoli tuli tutuksi.”

Miksi lähdit opiskelemaan?

”Halusin saada lisäkoulutusta ja pyrin esimieheksi. Myös työnantajat arvostavat lisäkoulutusta ja näkevät, että ihminen itse on halukas esimieheksi.”

”Meitä opettavat ja ohjaavat superammattilaiset, joilta saa paljon uusia näkemyksiä. Myös parikymmentä opiskelijaa eri ravintoloista tuo oman lisäarvon opiskeluun, sillä jaamme kokemuksiamme eri työympäristöistä.”

”Haaga-Perho täydennyskoulutus on niitä harvoja kouluja, missä voi opiskella esimieheksi työn ohella. Restonomikoulu, jossa esimiehiä koulutetaan, kestää noin kolme vuotta. Siellä opiskelu on niin tiivistä, että sen ohella on vaikea työskennellä täyttä listaa.”

”Opiskelen, koska haluan moniosaajaksi. Tulevaisuuden haaveenani on opettajantyö ammattikoulussa. Ensin pitää kuitenkin olla vahva moniosaaja itse, ennen kuin voi mennä opettamaan muita. Myös työpaikan vaihdokset ovat hyviä tästä näkökulmasta. Toisaalta myös oman cateringalan yrityksen perustaminen kiinnostaa.”

Mitä hyötyä opinnoistasi on?

”Opinnot lisäävät ammatti- ja kädentaitoja. Koulussa käydään myös läpi erilaisia ruokamaailmoja, joihin omassa työssä ei välttämättä törmää.”

”Myös itsetuntemukseni on lisääntynyt, sillä opinnoissani joudun analysoimaan esimerkiksi sitä, millainen olen esimiehenä.”

”Toivon, että tulevat työnantajani näkevät myönteisesti lisäopintoni. Uskon, että opinnoista on hyötyä urakehityksen kannalta.”

Miltä opiskelu työn ohella on tuntunut?

”Aluksi tuntui siltä, että tästä tulee raskasta. Kun opinnot sitten alkoivat, tein tehtäviä heti sitä mukaan, kun niitä tuli. Se on minun tyylini ja se on toiminut, sillä opinnot ovat sujuneet hyvin työn ohella. Ei ole ollut mitään ongelmia.”

"Opiskelen, koska haluan tulla moniosaajaksi."

”Työnantajani on järjestänyt hyvin mahdollisuuden opiskella. Täydennyskoulutuksessa on myös pitkät kesä- ja talvivapaat kuten muissakin kouluissa, joten minulla on ollut hyvin aikaa opiskella.”

Miten työnantaja on suhtautunut opintoihisi?

”Työnantajani pitää positiivisena sitä, että joku haluaa kehittää itseään ja hankkia esimieskoulutusta. Ilmapiiri on ollut kannustava. Myös työpaikalle on etua siitä, että harjoittelen esimiestaitoja työpaikalla. Esimerkiksi voin tuurata esimiestäni joissain tilanteissa.”

Opiskeletko työajalla vai vapaa-ajallasi?

”Suurin osa opinnoista on tapahtunut omalla ajallani. Lopputyö kuitenkin koostuu siitä, mitä olen tehnyt työpaikallani. Teen työssäoppimisestani portfoliota osittain työnteon ohella.”

”Portfolio on opintojen lopputyö, joka sisältää sen, mitä olen tehnyt työpaikalla ja miksi. Se arvioidaan sekä työpaikalla että koululla. Portfolioni sisältää osioita muun muassa työvuorolistan ja ruokalistan suunnittelusta, työnohjauksesta sekä työympäristössä ohjauksesta, varaston hallinnasta ja inventoinnista sekä työhaastattelujen, kokousten ja palavereiden järjestämisestä.”

Kuka maksaa opinnot?

”Oppisopimuskoulutus ei maksa mitään työpaikalle eikä opiskelijalle. Opinnoista tehdään sopimus opiskelijan, työnantajan ja oppisopimuskeskuksen kanssa. Työnantaja voi myös tietyissä tapauksissa hakea jonkinlaista ohjausrahaa, jos haluaa.”

 
 

sodexo

ssp-finland

tosipro.fi

Active-People

www.lounaat.fi

www.rafla.fi

S-Kanava

Hok-Elanto

Royal-Ravintolat

www.palace.fi

työtutkimus

Radisson SAS

Unicafe

Enjoy.fi

scandic-hotels

sentteri