| Urapolku - Roni Saari, General Manager, Hotel Haven |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Juhani Huopainen |
| 21.09.2009 07:48 |
|
Mitä teet työksesi? Virallisesti minut on nimitetty vuoden alusta Royal Ravintoloiden perustaman, helmikuussa avattavan hotelli Havenin johtajaksi. Kyseessä on pieni ja riippumaton ns. luksuskonseptihotelli, jonka suunnitteluun ja palvelukonseptin hiomiseen on käytetty paljon ajatusta ja aikaa. Muutama viikko on avajaisiin aikaa, ja viimeistelytyöt ovat täydessä vauhdissa – tavaraa tulee koko ajan ja ihmisten pitää tietää mitä seuraavaksi tehdään. Puhelin on lisäksi avaamisen lähestyessä pirissyt aiempaakin enemmän. Sijaintimme Helsingin Etelärannassa on loistava, hotelli on kolmen ravintolamme G.W. Sundmansin, Sundmans Krogin ja Haviksen yhteydessä ja kokoustilatkin olivat jo ennestään valmiina. Pieni day spa täydentää palveluitamme. Johtava Small Luxury Hotels of the World-ketju hyväksyi Havenin ensimmäiseksi suomalaiseksi jäseneksi jo toukokuussa 2008. Perusteluissa mainittiin mm. Sundmansin viinikellarin valikoima. Vaikka tietenkin avajaiset jännittävät, oloa helpottaa, kun tietää perusteiden olevan kunnossa ja tiimin olevan lujasti hankkeen takana. Kerro lisää tiimistä.
|
Työpaikat
Uusimmat työpaikat
Työkalupakki
- 10 helppoa haastattelutekniikkasääntöä
- Yleisimmät työhaastattelukysymykset
- Työpaikat-palvelun kehittämistutkimus
- Oppisopimus räätälöi osaamisen
- Hotelli- ja ravintola-alan palkat vuonna 2005
- Töihin Eurooppaan
- Portfoliosta potkua työnhakuun
- Hotelli- ja ravintola-alan palkat 2004
- CV / Ansioluettelo
- Työhakemus
- Verkostot
- Avoin hakemus
- Työpaikkahaastattelussa
- Curriculum Vitae
- Työhakemusmalli
Urapolku
- Urapolku - Teija Andersen, Senior Vice President, Brand Performance, Oy Karl Fazer Ab
- Urapolku - Samu Wikström, ravintoloitsija, Olutkellari Helsinki
- Urapolku - Tiina Lähteenoja-Niemelä Johtaja, Haaga-Perho
- Urapolku - Roni Saari, General Manager, Hotel Haven
- Urapolku – Torsti Uotila, keittiötoimen päällikkö, Sodexo
- Urapolku - Matti Kyytsönen, toimitusjohtaja, Center-Inn-ravintolat
- Ratkaisuja työvoimapulaan
- Urapolku - Marko Poolo Huttunen, Elämysjohtaja, A&S Ravintolat
- Urapolku - Petri Nygård, Unilever Oy, Foodsolutions-yksikkö
- Urapolku - Tuukka Koski, valokuvaaja
- Urapolku - Katja Häkkänen (27), kokki, Palace Kämp
- Urapolku - Fredrik Gahmberg, Pernod Ricard Finland
- Urapolku - Mikko Ahonen, Cesars Foodmarket
- Urapolku - Ilmi Varpila, 94
- Urapolku - Mikael Kyyhkynen, Töölönranta
- Urapolku - Elina Penttinen, Royal Ravintolat
- Urapolku - Sebastian Wardi, Restaurant G18
- Urapolku - Lauri Vainio, Hotel Klaus K

















