Juhani Järvenpää: Mennään Kauppatorille. Siellä on se laiva, jonka kannella on pienoinen kahvila.

Jaana Rinne: Juu mennään vaan. Kävellään.

Laivaa ei näy missään! Täytyy vissiin jatkaa matkaa Strindbergille? Tähän torille sopisi reilunkokoinen kahvila, noilla tuoleilla ei jaksa kauaa istua! Tuossa on Kappeli.

Mennään sinne. Tekeekin mieli kunnollista lattea.(Järvenpää kohtaa tuttuja. Halausten ja kuulumisten vaihdon jälkeen aurinkoiselle terassille). Onko Kaisa Blomstedtin interiööri sun mielestä onnistunut?

Kahvilan sisustuksessa on henkeä, mutta ravintolan korkeaselkäiset tuolit eivät innosta. Pyydän anteeksi, mutta minun on pakko käyttää aurinkolaseja. Saan auringosta päänsärkyä.

Ei se haittaa. Ray-Banin malli on hyvännäköinen. Mikä sai sut muuttamaan duunikurssia?

Kuuntelin ihmisiä opiskellessani Standfordin Yliopiston business schoolissa. Liikkuvuus oli yleistä. Oli tehty yksi vaihe isossa konsernissa, oltu yrittäjän roolissa, pakerrettu akateemisessa maailmassa. Olen nyt ollut kuusitoista vuotta työelämässä, ja työskennellyt lähinnä isojen konsernien bisneksissä. Tällä hetkellä minua innostaa enemmän arkinen tekeminen kuin kabinettikerroksissa istuminen.

Sä matkustat paljon.

Rakastan isoja kaupunkeja ja tykkään oleskella niissä yksin. Kenenkään kanssa ei tarvitse keskustella, mutta ympärillä on koko ajan elämää. Erityisiä suosikkejani ovat Lontoo, Barcelona ja San Francisco. Saatan mennä kevättalvella yksin viikonlopuksi Lontooseen, tapaamatta ketään. Toisaalta tykkään mennä erämaahan. Nytkin olen lähdössä Kuolan niemimaalle kalalle, eikä siellä ole edes teitä! Varsinainen kotini on Hailuodossa, Perämeren saaressa. Siellä on pieni maatila, ja kaksikymmentäviisi pässiä. Ystäväni, taiteilija Osmo Rauhala elää vähän samalla tavalla. Talvet maalaten Manhattanilla ja kesät Siurossa luomua viljellen.

Elämyskulttuuri ja bisnes ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Onko jotain pysynyt ennallaan?

Muistan, kuinka 80-luvun lopulla kuuntelin entisiä opiskelukavereita, jotka kiinteistökaupalla tekivät muka miljoonia. Itse olin hotellinjohtajana, ja se työ oli aika arkivääntämistä. Tekemisen ja bisneksen perusasiat eivät ole muuttuneet, eivätkä muutu. Laman tultua mietin vakavasti, ettei mitään arvokasta synny ilman oikeata työntekoa. Kun puljut kaatuivat, me teimme tulosta.

Miten optioiden ja pörssisijoittamisen aika vaikutti?

Sillä saatiin vauhtia jähmettyneisiin bisneksiin. Ennen 90-lukua ravintolabisnes oli hyvin suljettua, ankarasti normitettua. Se oli järjestelmä, jossa asiakasta nöyryytettiin. Muutos lähti siitä, kun asiakkaat alkoivat reissata ja löytää elämyksiä. Asiakkaiden vaatimukset kulkivat henkilökunnalle, ja lopulta yritysjohtokin heräsi siihen, että pitäisikö tässä muuttua.

Ja muutos lähti rullaamaan?

Kyllä. Ennen arkkitehti piirsi pöytäjärjestyksiä, viranomainen löi leimat ja joku talutti asiakkaan pöytään. Kuviteltiin, että ihmiset tulevat ravintolaan juomaan janoonsa ja syömään nälkäänsä. Eihän se niin ollut. Valtaosaltaan ravintolaan tultiin kohtaamaan toisia ihmisiä. Ravintoloihin alettiin rakentaa tarinoita, ja asiakkaat lähtivät tarinoihin mukaan.

Ovatko suomalaiset muuttuneet, eikö täällä tarvita enää hajurakoa?

Ollaan muututtu. Minäkin menin hiihtokeskuksen tyhjässä aamiaishuoneessa toiseen kansoitettuun pöytään ja kysyin, saanko tulla seuraksi. Aikaisemmin olisi pidetty hulluna! Ennen oli tärkeintä, ettei häirinnyt naapuripöytää. Yhtäkkiä sai kulkea lasi kädessä ja jutella kenen kanssa mieli teki. Baaritiskeistä tehtiin niin ahtaita, että saattoi luvallisesti mennä toisen lähelle. Istuttiin yhtä tiukassa kuin kalat kesäkudulla. Tällaisia muutoksia ei voi tehdä väkivalloin. Muutoksilla mahdollistettiin ilmassa leijuva sosiaalinen käyttäytymiskoodisto. Sehän lähti toimimaan!

Onko juominen nykyään vähemmän jurrihakuista kuin ennen?

Humalahakuisuus oli suojakännin hakemista. Sen avulla kehdattiin mennä lähelle. Nyt siihen ei ole enää tarvetta. Viranomaisten puuttumista ei juurikaan enää näe, mitä nyt mallit tappelevat ravintolassa. Naiset ovat reipasotteisia! Suuri salaisuus lienee, että naistenvessat ovat yleensä siivottomampia kuin miestenvessat.

Yksi merkki ravintolabisneksen noususta näkyy median hellimissä julkkiskokeissa?

Nyt on muodikasta tehdä ruokaa. Mutta että televisiossa? Eräs ystäväni käyttää suomalaisista kokkiohjelmista sanontaa: Elegans utan substans.
Katsoin eilen ensimmäistä kertaa Alaston kokki Jamie Oliveria. Luulin miestä pelleksi, mutta ruokaohjeet olivatkin merkittäviä. Hedelmäjälkkäri ja yrttikala suorastaan loistavia. Oliver teki showta, mutta ennen kaikkea ruokaa. Hän ei päästänyt showta yli sisällön. Suomalaisilla kundeilla mopo on karannut pahemman kerran.

Muodit menevät ohi. Hyvä ruoka pysyy.

Ravintolat tuppaavat olemaan yhden asian liikkeitä. Pari vuotta sitten kaikki suunnittelijat tekivät uimahallin kahvion näköisiä ravintoloita. Ne olivat hemmetin tylsiä, mutta arkkitehdit riemuitsivat. Seuraavaksi tulivat muotiin sekasotkut, sitten tehtiin romuläjiä. Olen ehkä jäävi kommentoimaan, kun olen itse Royal Restin hallituksen jäsen, mutta heidän ravintoloitsijoillaan on aikaperspektiiviä. He ovat lähteneet niiden osoitteiden pohjalta, joissa ravintolat sijaitsevat. Kuurman perhe on myös ihana. Heillä riittää malttia, ymmärrystä ja sielunsivistystä tehdä työtä pitkäjänteisesti.

Onko vielä varaa brändätä ravintoloita? Missä viipyvät tukholmalaiset kaalikäärylepaikat?

Pitää brändätä! Täällä ollaan kahdeksan vuotta Tukholmaa jäljessä. Siellä on nyt viisi vuotta syöty kaalikääryleitä, joten eivätköhän ne seuraavan kolmen vuoden aikana maistu meilläkin! Ne, jotka vielä kotona saavat kotiruokaa, eivät syö sitä ravintolassa, mutta ne, jotka eivät saa, söisivät...

Onko sulla joitain helsinkiläisiä rafloja ikävä?

Rikua ja Soupia. Muuten en ole kauheasti osannut ikävöidä, kun kivaa on aina tullut tilalle...Ravintoloita ei voi palauttaa! Suomalaisethan saivat shokin Kämp-kuviosta. Väärät odotukset lähtivät jylläämään. Ravintola ei ole sisustus eikä ruoka, se on laaja kuvio. Ajassa, paikassa ja ihmisissä kiinni.

Mitä pidät Kämpin CK´s Brasserie & Barista?

En minä viihdy siellä. Kun menin lämpimänä kesäpäivänä pikkutakki käsivarrella ja paidankaulus auki, hovimestari oli sitä mieltä, että takki olisi pitänyt pistää päälle ja kaulus kiinni. Lähdin pois!

Miten näet elämysbisneksen tulevaisuuden?

Tämä voisi kehittyä palveluyhteiskunnaksi...Ihailen Hjallista, joka teki hikiurheilusta elämysbisneksen. Toisaalta on Marimekko, Artek... raskasteollisuudesta ollaan menossa sellaiseen, missä aineettomallakin on arvoa. Semmoista herkkyyttä, kulttuurin ymmärtämistä ja sivistystä on meillä suomalaisilla sen verran, että sieltä kumpuaa kaikenlaista. Ensin oli nälkä ja vilu...Ne tyydytettiin. Nyt on muita tarpeita! Arvot ovat muuttuneet. Pojalleni ei tulisi mieleenkään säästää. Ensin pitää matkustaa ja harrastaa. Jos siitä jotain jää, sitten voi säästää.