Ojanperän ensimmäiseksi tehtäväksi tuli 80-luvun alussa parikymppisenä elintarvike-ekonomistina Suomen suurimman kahvilaketjun luominen tyhjästä. Motorest porskuttaa edelleen, samoin Amarillo, joka on toinen Ojanperän lapsi, jonka hän synnytti S-ryhmän ravintolatoiminnan kehityspäällikkönä. Hotellialalle hän sanoo päätyneensä "tietämättä alasta mitään". Silloisen pomon, Jussi Järvenpään ohje hotellibisneksestä oli rohkaisevan yksinkertainen: Asiakkaalle annetaan avain, se menee huoneeseen ja on siellä aikansa. Sitten huone siivotaan ja annetaan taas seuraavalle.

Tapaan maajohtajan ketjun päämajassa Mikonkadulla pahimpaan mahdolliseen aikaan. Pitkään valmisteltu kauppa on juuri lyöty lukkoon ja S-ryhmän isot herrat pommittavat Ojanperää soitoillaan.

Mikko Takala: Millaisen koulutuksen olet saanut?

Pirjo Ojanperä: Olen maa- ja metsätaloustieteen maisteri, elintarvike-ekonomisti. Mutta jos tohon nyt hirvi tai sika tuotaisiin, en mä sitä enää osaisi paloitella. Mun mielestä on ihan sama, olitko sitten teologi tai kauppatieteen maisteri, kyllä työ tekijäänsä neuvoo. Mä oon maalta kotoisin, Pieksämäeltä, ja tottunut tekemään töitä ihan pienestä pitäen. Asiat pitää tehdä loppuun asti, eikä saa jättää kesken, vaikka laiskottaakin välillä. Muistan aina kun piti kitkeä ja aurinko paistoi... Suhteen työntekoon olen perinyt kotoa.

Kesoilin Motorestiä tein kuusi vuotta ja opin valtavan paljon myymisestä, koska mulla oli hirveän tiukka franchise-sopimus, joka myytiin yksityisyrittäjille. Ketjujohtoista oli kaikki siitä lähtien, millaiset kengät henkilökunnalla oli jalassa. Se oli kokonaispaketti, josta ei voinut poimia rusinoita pullasta.

Teillä oli Radissonissa Malmaison-ketju edustamassa tätä putiikkihotelli ajattelua. Se myytiin pois elokuussa. Kiinnostaako konsepti, vai onko se lähinnä marginaalimeininkiä?

Malmaisoneista luovuttiin varausteknisistä syistä. Se ei tarkoita, etteikö oltaisi kiinnostuneita. Osa asiakkaista on tympääntynyt tehdasmaisiin hotelleihin. Meillä hotellikoko on tosin aika pieni, joten sen perusteella suurin osa hotelleista voisi sanoa olevansa putiikki-hotelli. Mulle boutique tarkoittaa omaa persoonallisuutta ja suht pientä kokoa, emäntä ja isäntä hoitaa...

Majatalotyyliä?

Majatalomainen, mutta trendikkäällä tavalla.

Mikä olisi se hotelli, jonka haluaisit kuljettaa maailmalta tiili tiileltä ja bygata tohon keskustaan?

One Aldwych Lontoossa. Olen asunut boutique-hotelleissa paljon ja trendikkäimmät koin tekemällä tehdyiksi. Kun meet eka kerran: VAU, yksityiskohdat haltioittaa, taivastelet niitä, mutta kun olet ollut siellä kaksi päivää, ne alkaa tökkiä. Ne ovat gimmickejä. Tulee olo, että mua huijataan. Mä meen tähän halpaan ja taivastelen näitä samoja asioita kuin miljoonaneljäsataa muutakin kävijää, YÄK. Schragerin Hudsonissakin huone oli niin pieni, ettei mun matkalaukku sopinut sinne.

Minua kiehtoo Ritzin tai Waldorf Astorian ikiaikaisuus. Miksi joku on ollut suosittu sata vuotta? Miten yhdistää se ikiaikaisuus ja asiakaslähtöisyys nykyaikaan? One Aldwych on onnistunut siinä loistavasti.

Hotelliravintolat ovat tuolla suuressa maailmassa selvästi panostamassa isoihin nimiin. Väsähtänyt Savoy Group palkkasi Gordon Ramsayn nostattamaan ravintoloidensa profiilia. Lähteekö Radisson SAS mukaan huippukokkien huutokauppaan?

Ei lähdetä huutokauppaan... itse asiassa meille tulee tänne tähtikokki, jonka nimeä en voi paljastaa vielä. Samat kaverit pyörii Helsingissä, eikä se voi loputtomiin jatkua. Meiltä on viety hirveesti hyviä kokkeja. Me koulutetaan ja kokit matkustaa paljon. Mullekin on tapahtunut niin, että kalliilta matkalta tullut kaveri lähtee seuraavana päivänä pois. Alan ja koulutuksen kannalta uskottomuus ei ole hyvästä. Meillä koulutus on tiukentunut. Naapurit nauraa meille ja heiluttaa setelitukkoa oven takana.

Ette lähde ketjulinjalle?

Me ollaan keskittämässä ravintolatoimintaa, mutta se ei tarkoita, että meidän tulee olla samanlaisia. Saman tuolinkin voi sisäisellä toiminnalla erilaistaa. Tehdään välimuotoa: sisäinen yhtä, ulkoinen erilaista.

Ketjuilla on tietyissä piireissä hirveen huono maine...

(Suutahtaa) Missä piireissä?

(Piipittää) No tällaisissa kulinaareissa. Puolivalmisteita, valmiskastikkeita...

Amarillo, Fransmanni ja monet S-ryhmän ketjut tarjoavat erittäin hyvää ruokaa, josta on vastuussa yksi Suomen parhaista tuotekehittelijöistä eli Timo Melto (Pieksämäen kasvatteja hänkin). Ei varmasti käytetä puolivalmisteita. Me ei oteta multaporkkanoita, koska asiakkaalle ei synny lisäarvoa siitä, että me kuoritaan porkkanoita keittiössä.

Jos sitä kautta syntyy sellainen käsitys, että siellä käytetään puolivalmisteita, niin tottahan se on. Ei meillä kyllä ole takapihalla meijeritkään, eikä missään. Maitokin on puolivalmiste, kun se ei ole suoraan lypsetty.

Piipahdit Kuusisella ennen Radisson-kuviota? Oliko se kulttuuri miten erilainen?

Läheltä liippasi, koska se on samalla tavalla elämysbisnestä kuin hotellit ja ravintolat. Hyvin paljon asiakkaan kanssa, asiakkaan ehdoilla. Trendejä pitää seurata ja sitten miettiä, miten se muokataan Suomen olosuhteisiin.

Tein siellä strategista linjausta. Pääasiallisena tehtävänä oli ottaa selvää, mitä Kuusiselle tehdään. Kuusinen oli tavallaan S-ryhmän portfolioon sopimaton. Analysoitavana oli, tehdäänkö siitä ketju vai myydäänkö pois? Sokosten sisällä se olisi voinut elää.

Tavallaan se hintasalmiakki oli liian kallista. Suomalainen ei ole tottunut satsaamaan vaatteisiin. Se oli hemmetin hyvä, jumankauta, se laatutaso. Nyt ei ole mitään, josta saisi vastaavaa. Mun ajatus oli, että Kuusinen myydään Kuusisena. Se myytiin väärälle porukalle.

Onko tämä tulevaisuus: kledjut ketjuista, ravintolat ryppäistä?

Ei, ja kyllä. Molemmissa on pääsääntöisesti aika nuori porukka kohderyhmänä, sanotaan 15-35 vuotiaat. Jos ketjut pystyy tyydyttämään yhä pirstaloituvat, alaryhmien asiakaskunnan tarpeet, niin miksei?

Mitä nuorempiin mennään, sitä tietoisempia ja haasteellisempia ne ovat sekä vaatteille että ravintoloille. Pitää olla hirveän puhtaaksiviljelty, tietynlainen aitous. Kaikki voi olla kitschiä, kuten sisustus ympärillä, mutta kuitenkin hengeltään ja tekemiseltään aitoa. Sinne päin vasemmalla kädellä ei riitä. TAJU asiakkaasta on tärkeä...

Miten hotellibisnes Helsingissä nyt makaa?

Ei täältä puutu nyt mitään. Kapasiteetti alkaa olla saturaatiopisteen äärirajoilla. On rakennettu hirveästi. Vuosina 1999-2000 tänne tuli 30 prosenttia kapasiteettia lisää. Samanaikaisesti avasi Simonkenttä, Mikonkatu ja Kämppi.

Keskihinnoilla laskettuna Suomi on Euroopan kehitysmaa, Lissabon ja Budapest ovat olleet vähän halvempia.

Varsinaista turistimeininkiä Radissoneissa on kai aika vähän?

Bisnespuoli on meille tietysti tärkein. Nyt ovat kasvussa nämä city-hopperit: Tullaan torstaina Lontoosta ja vietetään pitkä viikonloppu.

Hirveän suurella mielenkiinnolla seuraan Pietaria, jolla on vetovoimaa. Helsinki hyötyisi siinä sivussa.

Miten rentoudut?

Työ vie sen ajan, jonka sille annan. Mulla on siskojen kanssa talo maalla, vähän perunamaata ja silleen. Kaikki vapaa-aikani vietän siellä. Mä oon metsän ihminen ja mulle on äärettömän tärkeetä päästä välillä metsään.

Sisko naureskelee, että kymmenen minuuttia siitä kun auto pihassa, mä oon ämpärin kanssa menossa. Kerään sieniä, marjastan ja teen moottorisahalla metsätöitä. Raivaussahankin kanssa olen tosi tehokas.