Timo Lappi: "Harmaan talouden kuriin saamiseksi tarvitaan ronskejakin otteita."
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Mikko Aromaa   
18.11.2003 00:00
Järjestömaailman tunteva työmyyrä, Suomen Hotelli- ja Ravintolaliittoa vajaan vuoden johtanut Timo Lappi on sitä mieltä, että harmaan talouden kitkemisessä ei ole uskallettu käyttää kaikkia lainsäädännön suomia mahdollisuuksia.
Timo Lappi

Timo Lappi
Kuva: Pasi Hytti

Mikko Aromaa: Ravintolabisneksen harmaa talous on ollut kovasti tapetilla viime aikoina. Onko verohallituksen toiminta sen osalta tyydyttänyt?

Timo Lappi: Harmaa taloushan on pubi- sekä varsinkin järjestäytyneiden pizza- ja hampurilaisravintoloiden selkärangan katkaisija. Se ei ole enää yksittäisten yrittäjien harrastelua, vaan mukaan on tullut ulkomaalaisia rikollisketjuja. Samalla ongelma on levinnyt isoista kaupungeista kaikkialle.

Aiemmissa kitkemisyrityksissä ongelmana on ollut se, että veroviranomaiset ovat lähteneet liikkeelle perintätuloksesta. Kun on kaksi ravintolaa, joista toinen näyttää hyvältä ja toinen huonolta, he menevät mieluummin siihen paremmalta näyttävään, koska sieltä saa perintätulosta.

Meillä fokus on ollut se, että pitäisi lähteä hakemaan kansallista ryhtiliikettä ja unohtaa perintätulos kokonaan. Nyt meille on luvattu, että painopiste olisi nimenomaan ravintolakentän siivoamisessa.

Onko tässä kitkemisprosessissa olemassa ylireagointien riski? Käytetäänkö liian kovia otteita?


Ihmisethän sitä työtä tekevät ja riski on aina olemassa. Mutta asian vakavuuden huomioiden ongelmana on enemmänkin ollut se, että ollaan oltu liian varovaisia eikä ole uskallettu käyttää niitä oikeuksia, joita lainsäädäntö mahdollisesti soisi.

Totta kai laillisia menettelytapoja täytyy noudattaa. Mutta kun kaikkia hallintovalitusteitä aletaan käydä läpi, on turha sanoa kahden vuoden kuluttua, että se ja se ravintola olisi pitänyt sulkea. Eli kyllä ongelman järjestykseen saamiseksi vaaditaan aika ronskejakin otteita.

Ensisijaisena pyrkimyksenä ei kai kuitenkaan voi olla kaikkien ravintoloitsijoiden saaminen kiinni rysän päältä?


Pääasiassahan tässä projektissa ei ole kysymys ratsaamisesta vaan ihan normaaleista tarkastuksista. Räikeimpien kohteiden kohdalla taas ei varmaankaan ole olemassa muuta menettelytapaa. Pakottavissa tapauksissa hyväksyn aika suoraviivaisenkin toiminnan.

Ravintolatoiminnan lupahallintoon liittyvät asiat siirtyvät reilun vuoden kuluttua STTV:ltä kokonaan läänien päätettäviksi. Onko STTV:llä tulevaisuutta?


Muutoksen yhteydessä yksi suurimmista huolenaiheistamme on, mitä STTV:n harmaan talouden yksikölle tapahtuu. Se täytyy säilyttää, sillä täytyy olla kovat resurssit ja toimivaltuudet.

Pelkäämme tietysti myös sitä, syntyykö meille nyt eri alueille erilaisia lupakulttuureja, joiden kautta yrittäjyyden edellytykset valtakunnan eri osissa poikkeaisivat toisistaan.

Mutta mitkä ovat STTV:n funktiot muutosten jälkeen?


Se on hyvä kysymys. Lupa-asioiden osalta olemme ajaneet sitä linjaa, että STTV:llä pitäisi säilyä vahva ohjaava rooli ja mahdollisesti jopa oikeus antaa määräyksiä. Se voi olla hallinnollisesti ongelmallista.

Ravintolaruoan arvonlisäveron alennus jumittaa tällä hetkellä EU-puolella. Onko asialle vielä tehtävissä jotakin?


Asia on liiton näkökulmasta niin hyvässä mallissa kuin se vain voi olla. Sekä hallitus että eduskunta ovat alennuksen takana, mutta nyt EU on kantona kaskessa. Voin sanoa, että harmittaa paljon, ellei muutos mene läpi. Mutta emme voi tehdä sille oikeastaan enää mitään.

Miltä kokonaistilanne näyttää tupakkalakiuudistuksen osalta?


Onhan se aika kova juttu, kun suurin osa asiakkasta kuitenkin haluaa istua ravintolan savullisella puolella. Miltä kaupasta tuntuisi, jos se joutuisi investoimaan 2000 neliön myymälään, jonka 1000 neliön alalle ei saisi laittaa tavaroita ollenkaan?

Mutta olemme kyllä viestineet jäsenistölle hyvin vahvasti, että nykyinen laki on toimiva ja hyvä. Puheet täydellisestä savuttomuudesta sen sijaan kummastuttavat. Jäsenemme ovat nyt tehneet hyvässä uskossa kymmenien miljoonien eurojen ilmastointi-investoinnit sen takia, että lakia pystyttäisiin noudattamaan. Kaikkihan sitä eivät tule koskaan noudattamaan, se on ihan selvä asia.

Entä mikä on tämänhetkinen kanta ravintoloiden jatkoaikojen supistamiskeskusteluun?


Varmasti nykylainsäädäntöä on syytä selkeyttää siltä osin, millä perusteella lupia myönnetään. Mutta lupien karsiminen johtaa ainoastaan ravintolatoiminnan kilpailuedellytysten heikkenemiseen ja kilpailun vääristymiin.

Olemme viranomaisten kanssa samaa mieltä siitä, että alkoholin kulutusta pitäisi ohjata ravintoloihin. Viranomaisten toimet tuntuvat kuitenkin vievän helposti päinvastaiseen lopputulokseen. Emme usko esimerkiksi siihen, että nykynuori tulisi aukioloaikarajoitusten ansiosta ravintolaan aikaisemmin.

Jos kaikkien ravintoloiden jatkoajasta leikattaisiin vaikkapa kaksi tuntia, se tarkoittaisi vähän yli 2000 henkilötyövuotta. Työpaikkoinahan se on paljon enemmän, koska alalla on paljon osa-aikaisia ja muita. Tässä on tietynlainen ristiriita hallituksen kovien työllisyystavoitteiden kanssa.

Keskustelu rajoituksista alkoi kuitenkin ennen kuin teitä oli edes konsultoitu.


Näyttää siltä, ettei päätöksentekijöillä ollut ennakkokäsitystä siitä, kuinka merkittävää jatkoaikatoiminta joillekin ravintoloille on. Se ei koske koko kenttää, mutta satoja ravintoloita kuitenkin. Ensin olisi pitänyt tutkia asioita vähän enemmän ja sitten miettiä ratkaisua. Ei siis niin, että ensin päätetään lopputulos ja sitten lähdetään tekemään selvitystyötä.

Mutta nyt selvityksiä on tehty, eikä mitään ole vielä päätetty. Olen yhä toiveikas sen suhteen, että faktat toimivat ja päätökset voidaan tehdä niiden pohjalta.

Maata ravistelee tällä hetkellä uuskonservatiivisuuden aalto. Minkälaisilla aseilla pidetään huoli siitä, ettei tilanne pääse riistäytymään käsistä aivan täysin?


Edunvalvojan ainoa ase on pitkäjänteinen oikean tiedon tarjoaminen. Elinkeinosta on tuotava esille riittävästi tosiasioita, jotta päätöksentekijällä on tarpeeksi faktaa omien päätöstensä tueksi. Ettei asioista esimerkiksi päätettäisi liikaa pohjalta "Kun minä olin siellä silloin, niin siellä oli silloin tällaista."

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä