Ruotsalaistutkimus: Viineissä syöpää aiheuttavia torjunta-aineita
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
28.10.2008 14:57

Viineissä on runsaasti myrkkyjä, kertoo Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys. Järjestö on useiden muiden eurooppalaisyhdistysten kanssa testannut EU-alueen viinejä. Tutkimuksen mukaan 40:stä testatusta pullosta 35:ssä oli torjunta-aineiden jäänteitä. Tutkimuksesta uutisoi Aftonbladet, Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Viinien torjunta-aineet saattavat aiheuttaa syöpää. Luomuviinien väitetään olevan muita viinejä turvallisempia.

 

Torjunta-aineita käytetään muun muassa homeen ja sienten torjuntaan viiniviljelmillä. Testatut viinit olivat lähtöisin Saksasta, Ranskasta ja Itävallasta.

Ruotsin luonnonsuojeluyhdistys vaatii nyt, että viinien torjunta-ainejäämille on säädettävä raja-arvot. EU luokittelee nämä aineet syöpää, geenimuutoksia, hormonihäiriöitä tai lisääntymiskyvyn heikkenemistä aiheuttaviksi.

40 testatusta viinistä kuusi oli luomuviinejä. Näistä viidessä ei ollut myrkyllisiä aineita, kuudennen myrkkyjen epäillään kulkeneen tuulen mukana torjunta-aineita käyttäneeltä viinitilalta.

 

 

Naturskyddsföreningen-järjestön linkki viinitestin tuloksiin:

http://www.naturskyddsforeningen.se/upload/analysresultatvin.pdf

 

Tutkitut viinit

Viljelyalue ensin mainittuna (tuote suluissa).

 

RANSKA

1. Bourgogne (Auxey Duresses).
2. Bourgogne (Santenay Premier Cru).
3. Bourgogne (Mercurey Premier Cru).
4. Bordeaux (Pessac-Léognan Cru Classé).
5. Bordeaux (Saint Estèphe Cru Classé).
6. Bordeaux (Pessac-Léognan Cru Classé).
7. Bordeaux (Pomerol).
8. Bordeaux (Lalande de Pomerol).
9. Bordeaux (Pomerol).
10. Bordeaux (Pessac Léognan).

 

ITÄVALTA 

11. Niederösterreich, Itävälta (Blauer Portugieser).
12. Wien, Itävalta (Weisburgunder Seidenhaus).
13. Niederösterreich, Itävalta (Grüner Veltline DAC Weinviertel).
14. Niederösterreich (Gelber Muskateller).
15. Steiermarki, Itävalta (Sauvignon blanc Edition Römerstein).
16. Niederösterreich (Federspiel Riesling).
17. Burgenland, Itävalta (Terra Austria Cuvee Barique).

 

SAKSA

18. Rheinhessen, Saksa (Beeren-auslese Prädikats-wein).
19. Württemberg, Saksa (Trollinger Qualitätswein).
20. Baden, Saksa (Spätburg-under Qualitäts-wein).
21. Mosel, Saar, Ruwer, Saksa (Riesling Qualitätswein feinherb).
22. Moselland, Saksa (Riesling).
23. Saale Unstrut, SAksa (Dornfelder Qualitätswein b.A.)
24. Pfalz, Saksa (Silvaner Qualitätswein).
25. Rheinhessen, Saksa (Wormser Liebfrauenmorgen Qualitätswein).
26. Pfalz, Saksa (Müller Thurgau Qualitätswein).
27. Rheinhessen, Saksa (Portugieser Weißherbst Qualitätswein).

 

ITALIA

28. Latium, Italia (IGT Lazio).
29. Sisilia, Italia (IGT Sicilia).
30. Piedmont, Sisilia (DOC Langhe).


MUUT

31. Portugali (DOC Douro).
32. Etelä-Afrikka (Stellenbosch).
33. Australia (Branded wine).
34. Chile (Branded wine).

Luomuviinit

35. Bordeaux (Côtes de Bourg).
36. Bourgogne.
37. Bordeaux (Pomerol).
38. Burgenland (Zweigelt).
39. Niederösterreich (Grüner Veltliner).
40. Niederösterreich (Welschriesling). 

 
AddThis Social Bookmark Button