Hanapakkausviinien suosio jyrää Alkossa
Kirjoittanut Viinikulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
16.01.2009 17:07

Alkon mietojen viinien myynti kasvoi viime vuonna lähes ainoana juomaryhmänä. Merkillepantavaa myyntitilastoissa on kahden ja kolmen litran hanapakkausviinien suosion jatkuva kasvu. Nyt jo yli kolmannes kaikista Alkon puna- ja valkoviineistä myydään isoissa pahvikoteloissa.

 

Pahvisiin koteloihin pakattujen viinien myynti lisääntyi vuonna 2008 yli miljoona litralla vuoteen 2007 verrattuna. Kokonaismyynti ylsi 18,3 miljoonaan litraan. Vuoden lopussa niiden osuus Alkon puna- ja valkoviinien kokonaismyynnistä oli 33,8 prosenttia.

Myös hanaviinituotteiden lukumäärä on ollut tasaisessa kasvussa. Kolme vuotta sitten Alkossa myynnissä 79 viinien hanapakkausta, kun tuotemerkkejä oli vuoden 2008 lopussa 126.

Magyar Fehér Bor myydyin viinimerkki


Altian tuottama unkarilainen valkoviini Magyar Fehér Bor nousi Suomen myydyimmäksi viiniksi. Puolimakea unkarilaisklassikko on ollut jo vuosia valkoviinien listaykkönen, ja nyt se nousi myös kaikkien viinien ykköseksi lähes 1,1 miljoonalla litralla ohittaen kärkisijaa aiemmin pitäneen J.P. Chenet Cabernet-Syrah- punaviinin. Valkoviinien toiseksi ja kaikkien viinien kolmanneksi eniten myynyt puolikuiva valkoviini St. Elmo Village.


Alkon myyntitilastot 2008, punaviinit, litraa

1. J. P. Chenet Cabernet-Syrah 1 027 003
2. Gato Negro Cabernet Sauvignon 812 729
3. Viña Maipo Cabernet Sauvignon 657 600
4. Mendoza 620 157
5. Cono Sur Tocornal Cabernet Sauvignon 565 247
6. Cono Sur Tocornal Syrah Cabernet Sauvignon 431 579
7. Fuzion Cabernet Sauvignon Malbec 431 376
8. Luna Negra Merlot 412 920
9. Hardys BIN 343 Cabernet Shiraz 383 057
10. Goue Vallei Shiraz Cabernet Sauvignon 325 950
11. Lindemans Bin 50 Shiraz 315 932
12. El Tiempo Tinto 286 439
13. Pato Amado 277 990
14. Espiritu de Chile Cabernet Carmenère 274 278
15. Santa Helena Merlot 233 745
16. Trapiche Malbec 224 091
17. Rain Dance Shiraz-Ruby Cabernet 218 742
18. Lindemans Shiraz Cabernet 216 855
19. Montalto Nero d'Avola Merlot 215 334
20. Frontera Cabernet Sauvignon 214 516

Alkon myyntitilastot 2008, valkoviinit, litraa

1. Magyar Fehér Bor 1 084 322
2. St. Elmo Village 945 186
3. Pearly Bay Cape White 740 054
4. Montalto Cataratto Viognier 641 085
5. Gato Negro Sauvignon Blanc 640 667
6. El Tiempo Blanco 543 413
7. Stony Cape Chenin Blanc 440 192
8. Blue Nun 424 182
9. Gato Negro Chardonnay 394 526
10. California Garden 365 236
11. Devil's Rock Riesling 333 654
12. El Tiempo Semiseco 323 633
13. Black Tower Rivaner 320 212
14. Luna Negra Chardonnay 302 108
15. Viña Maipo Chardonnay 266 261
16. Tango Chenin-Torrontes 252 474
17. Jeanjean Chardonnay 245 178
18. Two Oceans Fresh & Fruity White 241 251
19. Santa Helena Varietal Chardonnay 236 807
20. Cono Sur Tocornal Chardonnay 236 267

Alkon myyntitilastot 2008, kuohuviinit, litraa

1. Freixenet Carta Nevada Semi Seco 289 308
2. Pol Rémy Demi-Sec 231 020
3. Codorníu Clásico Seco 200 318
4. Ballet Demi-Sec Carte Noire 191 834
5. Coralba Spumante 187 430
6. Freixenet Cordon Negro Brut 179 648
7. Asti Gancia 145 421
8. Castellblanch Cristal 108 194
9. Deinhard Rosé de Blanc et Noir 99 248
10. Törley Talisman Demi Sec 97 003

Alkon myyntitilastot 2008, kuohuviinit, litraa

1. Huttunen Hedelmävalkoviini 521 584
2. Fresita 410 391
3. Helmeilevä omenaviini 258 836
4. Elysée N:o 1 174 803
5. Perinteinen Punaviiniglögi 127 137
6. Sangria 123 477
7. Helmeilevä päärynäviini 121 322
8. Helmeilevä Vadelma-mustikkaviini 116 660
9. Omppu Helmeilevä Omenaviini 107 931
10. Beautiful Fruit Fragola 86 046

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä