Roseeviiniä ei saa valmistaa sekoittamalla EU:n alueella
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
08.06.2009 18:13

Roseeviiniä ei vastaisuudessakaan saa valmistaa sekoittamalla valko- ja punaviiniä. EU:n komissio ilmoitti maanantaina hautaavansa aloitteen, joka olisi toteutuessaan mahdollistanut sekoitusviinin. Päätöksestä uutisoi Kauppalehti.

Ranskalaisten viinintuottajajärjestöjen lobbaaminen on tuottanut tulosta. Maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel totesi maanantaina, että komissio muutti mieltään kuultuaan viljelijöiden kannan.

"On tärkeää, että kuuntelemme tuottajien mielipiteitä säädöksien muuttamisesta. Viime viikkoina tuli selväksi, että valtaosa suurin osa viiniviljelijöistä uskoo, että sekoitusviinin salliminen voisi vahingoittaa perinteisen roséviinin asemaa", Boel sanoo Kauppalehden verkkosivuilla.

Aikaisemmin komissio perusteli sekoitetun roséviinin sallimista EU:n viinituotannon kilpailukyvyn parantamisella. Roseeviiniä valmistetaan sekoitusmenetelmällä mm. Yhdysvalloissa ja Australiassa.

 

 
AddThis Social Bookmark Button