Nyt chillataan muovipulloviinillä
Viinikulttuuri.fi, Sirpa Lauttamus-Ahola   
17.02.2009

HoReCassa ja lentokoneissa muovinen PET-viinipullo on jo tuttu ilmiö. Nyt ensimmäinen muovinen viinipullo on ilmestynyt myös Alkon hyllylle. Viininystäviä muovinen viinipullo saattaa puistattaa, mutta juomateollisuudessa PET-pullon nimiin vannotaan yhä useammin.

 

Alkon hyllyille ilmestyivät eilen ensimmäiset PET-muovipulloon pakatut viinit. Chill Out -punaviini on valmistettu chiraz-rypäleestä Kaliforniassa Yhdysvalloissa ja valkoinen chardonnay-rypäleestä Australiassa. Viinien maahantuoja on Pernod Ricard Finland Oy ja ne maksavat Alkossa 8,20 euroa.


Eniten laatutietoista viininkuluttajaa askarruttaa muovin vaikutus viinin makuun. Meira Nova on tuonut maahan ranskalaisia 1Wine Rouge, White ja Rosé -viinejä jo pitkään. Meira Novan tuoteryhmäpäällikkö Sini Virta sanoo, että lähinnä S-ryhmän ravintoloissa myytävien pienten 18,7 cl:n viinipullojen vastaanotto on  sujunut ilman valituksia eikä laatuongelmia ole havaittu.

 

Altia on puolestaan pullottanut Finnairin turistiluokan viinejä PET-pulloihin jo parin vuoden ajan.

 

Monikaan ei tule ajatelleeksi, että myös hanapakkauksessa viini on muovin sisällä, joten muovinen viinipullo on vain yksi uusi viinin muovipakkaus. Hanapakkaukset kasvattavat koko ajan suosiotaan Alkossa, joten olettaa sopii että muoviset viinipullot löytävät myös ostajansa.


PET-pulloissa myydään nopeasti kiertäviä viinejä. Vuosikertaviinejä, tai laadukkaita viinejä ylipäätään, ei muoviin pulloteta jo pelkästään imagosyistä. Muovissa piilee lisäksi säilyvyysongelma, sillä muovi läpäisee happea lasia helpommin.  


Kevyt ja kilinätön

 

PET-pullolla on monta plussaa: se on särkymätön, kevyt, ei kilise eikä kolise ja viilenee nopeammin kuin lasipullo. Se on siis oivallinen viikonloppupullo maalle, veneeseen tai luontoretkelle.


Kertakäyttöinen PET-pullo on kierrätettävä eli sen voi palauttaa myös muihin kuin Alkon pulloautomaatteihin, ja siitä saa 20 sentin panttimaksun. Yksi edellytys Chill Out -viinipullojen palautukselle on, että sen etiketti on vahingoittumaton.


PET- pullojen valmistusmateriaali, polyetyleenitereftalaatti, on yksi pakkausteollisuuden nopeimmin kasvavista materiaaleista ja erityisesti juomateollisuudessa kierrätettävien PET-kertapullojen käyttö on viime aikoina lisääntynyt.


Vuoden 2008 alusta kertakäyttöiset PET-pullot muuttuivat pantillisiksi ja Suomessa hyvin toimivan palautuskäytännön sekä suomalaisten tunnollisuuden ansiosta palautusaste onkin meillä korkea. Pantillisten juomapakkausten kierrätyksestä huolehtivan PALPAn mukaan PET-pullot eivät rasita ympäristöä uudelleen täytettäviä kiertopulloja enempää. Jätettäkään ei synny enemmän, sillä vaikka kierrätysmuovipullot ovat kertakäyttöisiä pakkauksia, niiden materiaali ei ole kertakäyttöistä.


Puhdistettu ja kristalloitu PET-muovi on täysin uudelleen käytettävää raaka-ainetta mm. uusiin PET-pulloihin. Chill Out -viinipulloissa myös kapseli on muovia, joten se on 100-prosenttisesti kierrätettävä.  Etiketit toimitetaan yleensä keräyspaperiksi tai pelletoidaan ja käytetään tuotantolaitosten lämpöenergiaksi.


Miltä maistui?


Chill Out -viinit ovat tarkoitettuja tavallisille viininkuluttajille ja rentoon menoon, sen kertoo jo nimikin (chill out = ottaa rennosti, hengailla). Viinien säilyvyys on rajallinen, joten ne nautitaan saman tien arkisten ruokien kanssa tai seurustellen.


Chill Out Shiraz
on rubiininpunainen, keskitäyteläinen, tuoksussa luumumaisuutta, maussa mausteisuutta ja suuntuntumassa pyöreää tanniinisuutta.


Chill Out Chardonnay on keltainen, kuiva, tuoksultaan trooppisen hedelmäinen, maultaan hieman vaniljainen, raikas ja miellyttävästi hapokas.

Kommentit (0)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!

!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved."

 

Kirjaudu

username
password