Eurooppa-päivänä Helsingissä maistellaan EU-alueen viinejä
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
16.04.2009 16:01

Eurooppalaisen viinikulttuurin päivä tuo Helsingin keskustaan viini- ja ruokakulttuuria. Kampin Lasipalatsinaukiolla 9. toukokuuta pidettävän tapahtuman järjestävät Viinilehti ja Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys (SAJK).

 

Kampin Lasipalatsinaukio muuttuu eurooppalaiseksi viini- ja ruokakyläksi lauantaina 9. toukokuuta. Suomalaiset alkoholijuomien maahantuontiyritykset esittelevät viinejä vanhasta maailmasta, josta koko nykyaikainen viinikulttuuri on lähtöisin.

Lisäksi tapahtumassa on tarjolla pieniä herkkuja viinin kera nautittavaksi. Tiedonnälkää tyydyttävät lisäksi eurooppalaisten viinimaiden kaupalliset edustustot sekä Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto.

Suomessa on monipuolinen ja laaja valikoima hyviä eurooppalaisia viinejä, monet klassikkoja jo vuosikymmenten takaa. Järjestäjät haluavat muistuttaa, että Euroopassa on rikas gastronominen kulttuuri, johon mahtuu runsaasti eri makuja ja tyylejä.

Makuelämysten lisäksi Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys tarjoaa kuluttajille ja poliittisille päättäjille tärkeää tietoa alansa toimintaedellytyksiä uhkaavista tekijöistä. Alkoholiveron korotukset ajavat laillisen ja vastuullisen alkoholijuomakaupan ahtaalle, samalla kun lisääntyvä matkustajatuonti Virosta kasvattaa alkoholijuomien tilastoimatonta kulutusta.

”Jo nyt matkustajatuonnin määrä ylittää kotimaan anniskelumyynnin kokonaiskulutuksessa”, sanoo SAJK:n puheenjohtaja Henrik Lönnberg.

Eurooppalaisten viinien esittely ulkona keskellä Helsinkiä on ainutlaatuinen tapahtuma, jollaista Suomessa ei ole ennen nähty. Lasipalatsin aukio Kampissa tarjoaa sopivat puitteet ja keskeisen sijainnin siellä, missä ihmiset liikkuvat.

”Euroopassa viinit ovat luonteva osa niin arkea kuin juhlaakin, ja niitä nautitaan yhdessä ruoan kanssa”, Lönnberg toteaa.

Viinilehti Oy:n julkaisema VIINI-lehti täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Viinilehti Oy tunnetaan viini- ja ruokakulttuurin edistäjänä ja erilaisten viinitapahtumien järjestäjänä.

Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys on alkoholijuomien maahantuontia ja tukkumyyntiä harjoittavien yritysten edunvalvontayhdistys, jonka 26 jäsentä edustavat noin 90 prosenttia alan liikevaihdosta maassamme.

 
AddThis Social Bookmark Button